Rakastan sadetta. Sen ropinaa ikkunoiden karmeissa, sen tuntua ja tuoksua ulkona. Syyssateet ja myrskyt ovat yksi parhaita ilmoja ulkoiluun. Vähän kylmää ja kosteaa. En tiedä mikä siinä on, mutta se tuntuu hyvältä.

Mietin vkonloppuna paljon. Olen jumissa tässä tilanteessa. Olen huono eroamaan. Toivon että asia ratkeaisi itsestään ja suhteelle saataisiin onnellinen loppu. Ei se tietenkään niin mene. Toinen ei ymmärrä varmaan ollenkaan vaikka tietää hyvin itsekin että vaikeaa on ollut. Riidellään ja haukutaan toisiamme ja erotaan itkien. Niinhän se yleensä menee. Kaikki kiire töissä ja muualla ei edes anna aikaa miettiä asiaa kunnolla. No joo.

Mietin ja keksin myös ehkä yhden tärkeimmän asian miksi en ole onnellinen. Avopuolisoni ei arvosta eikä huomioi minua juuri ollenkaan. En usko että olen maailman huomion kipein ihminen, mutta kaipaan sitä että oma kumppani tukee ja on ylpeä minusta. Olenko vain lapsellinen tai muuten sekaisin, mutta siltä minusta tuntuu. Haluan olla hyväksytty, ja rakastettu. Niin on ollut aikaisemmissa suhteissa. Nyt ei ole, enkä jaksa sitä.

Olen varmaan jauhanut samasta asiasta jokaisessa blogimerkinnässä, mutta en ala lukemaan taaksepäin. Itseä varten tätä kuitenkin teen. Let it rain..