En muista mitä viimeksi kirjoitin enkä vaivaudu sitä enää lukemaan. Muistaakseni vuodatusta suhteeni toimimattomuudesta jne. Samaa se on vieläkin. Oikeasti kaikki on hyvin elämässä ja pitäisi olla kiitollinen siitä mitä on saanut, mutta nykyihminen on kai sellainen ettei tyydy mihinkään. Kun tapasin nykyisen avopuolisoni ajattelin että hänen kanssaan menen joskus naimisiin ja perustan perheen. Nyt en ole asiasta enää ollenkaan varma ja pyörittelen mielessäni jo ajatusta takaisin omaan asuntoon muuttamisesta ja siitä vapaudesta jonka se tuo mukanaan. Suhteemme ei vain toimi. Ei riitä että kaikki on ok ja päivät, viikot ja kuukaudet vaan kuluu. Mistään ei puhuta ja tunteet vaan laimenevat. Seksiä ja läheisyyttä koko ajan vähemmän. Tunteita muutenkin. Menneisyydessä minulla on ollut tyttöystäviä jotka yllättivät aina välillä positiivisilla kommenteilla siitä kuinka komea olin, kuinka he pitivät silmistäni tai kuinka kivaa oli sängyssä yhdessä. Nykyinen ei ole edes sanonut pitävänsä minusta tai olevansa iloinen siitä että olemme yhdessä. Suukottelut ja halit tulevat aina minun aloitteestani ja seksi tietysti myös. Alkaa tuntua siltä että hän on suhteessa vain siksi että haluaa olla jonkun kanssa. Aikaisemmista suhteista hän ei ole juurikaan kertonut muuta kuin sen että oli suht pitkään sinkkuna ennen tapaamistamme. Ulkonäöstä se ei ole voinut johtua mutta ehkä sulkeutuneesta tunne-elämästä tai jostain. Ei avopuolisoni mikään hirviö ole, mutta välillä yhdessäelo alkaa vaan tuntua kovin raskaalta. Jos ei voi aamulla olla iloinen siitä että saa herätä kumppaninsa vierestä niin toimiiko suhde?

Nyt riittää taas.. Kaikissa suhteissa on ongelmansa. Toivon että saan omani ratkaistua. Nyt loppuu työt ja sitten salille kuukauden tauon jälkeen kokeilemaan saako mitään painoa nostettua enää lattiasta ylös.

Hauska huomata että jotkut lukevat näitä. Laittakaa vaan kommentteja jatkossakin. Minä vuodatan puolestani tarinaa suhteestani ja muusta lisää myöhemmin. Vähän useammin kuitenkin.