miehen elämää.. ajatusten virtaa 3-kymppisen miehen elämästä

Täällä taas..

2012-09-09T16:57:01+03:00

Viimeinen päivitys vuodelta 2010. Aika menee niin nopeasti.. Paljon on tapahtunut ja paljon jäänyt tapahtumatta. Olemme edelleen yhdessä. Meillä on kaksi lasta. Toinen nukkuu sylissäni nyt. Lapseni ovat parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Parisuhteemme ei ole kehittynyt mihinkään. Päinvastoin. Olen lopen uupunut tilanteeseen ja hakenut ratkaisua aidan toiselta puolelta.. Ruoho on ajoittain ollut vihreämpää siellä ja tuonut hetkellistä hekumaa arkeen, mutta muuten elämä on jatkunut entiseen malliin.. Kirjoitan pian lisää jos jotakuta kiinnostaa lukea..

tässäkö tämä on..

2010-01-12T12:50:01+02:00

En ole kirjoittanut vuosiin. Edellinen kirjoitus on vuodelta 2006. Aika menee liian nopeasti. Elän samassa suhteessa edelleen. Emme ole naimisissa, mutta lapsi on tulossa. En ole onnellinen. Elämä on ihan hyvää, mutta kaipaisin paljon enemmän. Läheisyyttä ja seksiä on liian vähän. Olen ehkä itsekäs, mutta haluan olla onnellinen. Olen pettänyt muutaman kerran. Täysin merkityksettömiä yhden illan juttuja kummatkin, mutta sain seksiä jota en kotoolta saa. Etsin ehkä pidempiaikaista seksisuhdetta ja olen ehkä löytänyt. Mitään ei ole tapahtunut vielä, mutta kohta ehkä tapahtuu. Tätäkö elämä on..?

Onnellisuus

2006-12-03T12:35:00+02:00

Ajatukset alkaa selkeytyä. En ole onnellinen ja päätös on vain tehtävä. Olen lykännyt sitä jo liian kauan ajatellen että en tällä hetkellä halua alkaa selvittelemään suhdesotkuja ja järjestemään kaikkea uusiksi, mutta tehtävä se vaan on. En halua tuhlata päiviäni enää olemalla onneton. Suurin syy onnettomuuteen on se että suhteessamme ei ole yhtään läheisyyttä eikä me henkeä. En usko että minua rakastetaan oikeasti tässä suhteessa. Olen kateellinen kaveripariskunnille jotka baarissa istuvat käsi kädessä ja ovat selvästi rakastuneita toisiinsa. Minä en saa edes hyvän yön suukkoa saati mitään muuta hellyyden osoituksia. Missään aikaisemmassa suhteessa en ole ollut tälläisessä tilanteessa. Yleensähän kai naiset valittavat hellyttelyjen puutetta, mutta näköjään miehetkin sitä kaipaavat ja paljon.

Krapula, ei oikein jaksa kirjoittaa. Baarissa oli kivaa eilen. Firman pikkujoulut. Paljon iloisia ihmisiä liikenteessä. Flirttiä kauniiden naisten kanssa. Liian pitkään jatkuvia katseita. Tanssimista iho ihoa vasten puoli vahingossa. Iloista ja hauskaa juhlimista. Ei muuta kuin harmitonta ilonpitoa. Huomasin että kaipaan sitä. Iloa elämääni. Kun olen tämän suhteen selvittänyt voin flirttailla vapaasti ja tututustua uusiin naisiin. Toivottavasti löytää ihmisen joka arvostaa ja pitää minusta oikeasti ja haluaa myös osoittaa sen.

Nyt pitää mennä suihkuun ja yrittää herätä.

Later..

2-1

2006-10-26T21:39:00+03:00

Aika menee ihan liian nopeasti. Tunnit, päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet menevät hujauksessa ohi ilman että ehtii tarrata kiinni mihinkään. Sitä suorittaa päivittäisiä rutiineita ja harrastuksia ja nukkuu välillä liian vähän ja herätyskellon soitosta sama rumba uudestaan.. Pitäisi voida rauhoittua välillä ja miettiä mitä sitä oikeastaan pitäisi tehdä. Jotain tärkeitä juttuja että olisi onnellinen. Hyvä on näinkin mutta jotain puuttuu. Ja suhdetta ei ehdi miettiä saati hoitaa yhtään. Se ei ole hyvä, koska se ei toimi. Pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja pysähtyä, miettiä ja toimia. Onneksi tuli voitto tänään..

rain comes crashing down

2006-10-03T09:37:00+03:00

Rakastan sadetta. Sen ropinaa ikkunoiden karmeissa, sen tuntua ja tuoksua ulkona. Syyssateet ja myrskyt ovat yksi parhaita ilmoja ulkoiluun. Vähän kylmää ja kosteaa. En tiedä mikä siinä on, mutta se tuntuu hyvältä.

Mietin vkonloppuna paljon. Olen jumissa tässä tilanteessa. Olen huono eroamaan. Toivon että asia ratkeaisi itsestään ja suhteelle saataisiin onnellinen loppu. Ei se tietenkään niin mene. Toinen ei ymmärrä varmaan ollenkaan vaikka tietää hyvin itsekin että vaikeaa on ollut. Riidellään ja haukutaan toisiamme ja erotaan itkien. Niinhän se yleensä menee. Kaikki kiire töissä ja muualla ei edes anna aikaa miettiä asiaa kunnolla. No joo.

Mietin ja keksin myös ehkä yhden tärkeimmän asian miksi en ole onnellinen. Avopuolisoni ei arvosta eikä huomioi minua juuri ollenkaan. En usko että olen maailman huomion kipein ihminen, mutta kaipaan sitä että oma kumppani tukee ja on ylpeä minusta. Olenko vain lapsellinen tai muuten sekaisin, mutta siltä minusta tuntuu. Haluan olla hyväksytty, ja rakastettu. Niin on ollut aikaisemmissa suhteissa. Nyt ei ole, enkä jaksa sitä.

Olen varmaan jauhanut samasta asiasta jokaisessa blogimerkinnässä, mutta en ala lukemaan taaksepäin. Itseä varten tätä kuitenkin teen. Let it rain..

33

2006-09-29T10:19:00+03:00

Olen taas lähempänä eroa kuin pitkään aikaan. Meillä on diili edellisen suhdepalaverin jälkeen. Jos vielä kerran ajaudumme tilanteeseen että kumpikin on tyytymätön suhteeseemme niin eroamme. Olemme niin useasti sopineet parantavamme tapamme ja tekevämme kaikkemme suhteen eteen.. Jos se ei riitä, tai oikeammin jos kumpikin ei sitä halua, on parempi erota.

Huomaan olevani jatkuvasti onneton. Olen luonteeltani peruspositiivinen ihminen mutta tämä suhde saa minut vaisuksi ja apaattiseksi kotona tv:n edessä istujaksi. Emme keskustele juuri mistään. Kaikkein vähiten suhteestamme, sen tilasta ja tulevaisuudesta. Eihän siinä ole mitään järkeä. Mielestäni suhteen pitäisi olla asia jota hoivataan ja varjellaan ja jota suunnitellaan yhdessä. Mitä halutaan tulevaisuudelta ja mitä ollaan valmiita tekemään sen eteen.

Tuntuu siltä ettei avovaimoni oikeasti rakasta minua. Ei hän ole koskaan sanonutkaan rakastavansa. Olemme kuitenkin seurustelleet yli kolme vuotta! Hän kai ajattelee että teot tekevät sen hänen puolestaan. Ei vaan ole mitään tekoja. Hän ei ole koskaan kannustanut tai ollut ylpeä mistään tekemisistäni. Aina kun olemme kaveriporukalla ulkona katselen kateellisena kuinka kaveripariskunnat hellivät toisiaan ja suutelevat ja kertovat yhteisistä suunnitelmistaan. Meillä ei ole sellaisia. Tiedän että kumppanini on ujo ja hänen on lähes mahdoton näyttää tunteitaan, mutta ei en vaan voi käsittää sitä. Mitä sitten jos meillä on joskus lapsia ja hän on yhtä etäinen heihin. En halua että lapseni eivät saisi läheisyyttä eikä heitä kannustettaisi ja tuettaisi varauksettomasti.

En minä tiedä. En minä tällälläistä halua. Haluan olla onnellinen. Ei kai se niin vaikeaa voi olla.

pihalla

2006-09-27T18:13:00+03:00

Olen aivan pihalla tunteineni ja niiden puuttmisineen. En tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä. Päivät kuluvat töissä ja harrastuksissa. Päivät menevät, viikot vierivät ja vuodet kiitävät ohitse ehtimättä tarttua kiinni tähän hetkeen ja ehtimättä miettiä mitä oikeasti haluan elämältä, parisuhteelta ja kaikelta muulta.. Näinkö tämän piti mennä vai olenko totaalisen väärässä paikassa, väärään aikaan ja väärien ihmisten kanssa? En tiedä. Olen totaalisen pihalla. Nyt menen kotiin, nukun ja tulen aamulla takaisin tähän hullunmyllyyn.

ba

2006-09-26T08:48:00+03:00

Väsyttää. Eilen oli adamsin konsertti. Konsertti oli hyvä. Taattua adamsia juuri sellaisena kun muistan sen jo 90 luvulta. Se että piti herätä 6:30 ei ollut hyvä. Vihaan liian vähäisiä yöunia. Ihmisten pitäisi saada nukkua.

Konsertissa tuli taas esiin yksi piirre avokissani josta en pidä. En pidä hänen tavastaan olla näyttämättä tunteitaan ja olla heittäytymättä konsertin tunnelmaan. Hän seuraa ja kuuntelee vaan tyynesti ja taputtaa sitten korrektisti. Okei, ehkä musiikki ei ollut hänen lempimusiikkiaan, mutta itse haluisin olla eturivissä tanssimassa ja laulamassa mukana enkä vaan seurata tapahtumia kauempaa. Tuollaisista pitäisi nauttia täysin rinnoin ja heittäytyä hetkeen. Sama käytös tai pitäisikö sanoa luonteenpiirre tulee esiin muuallakin. Esim. aina kun ollaan kavereiden kanssa juhlimassa niin hän haluaa lähteä aina ensimmäisenä kotiin ja monesti olemme olleet kotona siinä vaiheessa kun muut lähtevät vasta juhlimaan. En tarkoita sitä että pitäisi juoda itsensä sammumispisteeseen ja kontata kotiin, mutta sen kerran kun ulos lähdetään voisi bailata kunnolla pilkkuun asti ja mennä kotiin samaan aikaan muiden kanssa. Mikä ehkä eniten vaivaa on se että sama jatkuu kotona kun olemme kahden. Hän ei juurikaan osoita tunteitaan minua kohtaan eikä juurikaan tee asioita tunteisiin vedoten vaan aina järkevästi, niinkuin on opetettu ja niinkuin pitää tehdä. Olemme erilaisia. Itse haluan nauttia pienistäkin hetkistä ja tyhmistäkin jutuista jos ne vaan sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Olemme todellakin erilaisia. Minä teen asioita tunteen perusteella hän tekee järjen. Se on vaikeaa. Minä haluan nauttia elämästä ja olla stressaamatta kaikista pienistä arjen murheista. Hän tekee edelleen kaiken järkevästi ja kieltää itseltään asioita joista varmasti nauttisi vaan siksi että niin eivät järkevät aikuiset tee. En ymmärrä, enkä varmaan koskaan tule ymmärtämään. Elämme vain kerran ja siitä ajasta mitä saamme täällä viettää pitäisi voida nauttia.

easy like sunday morning

2006-09-17T19:24:00+03:00

Tämä on hullua.. Taas mietin mitä pitäisi tehdä. Jos muuttaisin pois saisin tehdä mitä haluan. Rakentaa juuri sellaisen kodin itselleni kuin haluan ja tehdä juuri niitä asioita joita haluan. Olisinko siten onnellisempi. Vai huomaisinko että ruoho ei ole vihreämpää aidan takana. Mitään ei toisaalta saa jos ei mitään tee.

Perjantaina törmäsin toiseen exään joka tuli miehineen ja lapsineen jumbossa vastaan. Miehestä tiesin, lapsesta en. Paljon ehtii kolmessa vuodessa tapahtua. Ei tosin minulle vaikka niin haluaisinkin. Toisaalta ennen vaimoa ja lasta haluan elää vielä vapaasti ja tehdä niitä asioita joita haluan. Toisaalta niinhän parisuhteessakin pitäisi voida. Olla oma itsensä ja voida tehdä asioita joita rakastaa. On ärsyttävää jos ei kotona voi rentoutua ja olla täysin oma itsensä. Ehkä se on merkki siitä ettei ole "sen oikean" kanssa. Mene ja tiedä.

Häät

2006-09-11T11:41:00+03:00

Luin eilen hesaria ja huomasin että ex-tyttöystävä jonka kanssa olin yli kolme vuotta kimpassa on mennyt naimisiin. Tiesin kyllä sen ennestään mutta jotenkin se jysähti ihan eri tavalla tajuntaan kun näki ilmoituksen lehdessä. Syy siihen miksi se tuntui niin voimakkaasti ei ole se että olisin itse halunnut hänen kanssaan naimisiin. Joskus halusin, mutta suhteen edetessä kävi ilmi ettei se olisi koskaan mahdollista. Enemmän vaikutti se että sitä alkoi miettiä taas omaa tilannetta ja sitä miksei itse ole naimissa. Tuntuu että jotain pitäisi tehdä ja nopeasti jotta pääsisi samaan tilanteeseen itsekin joskus. Elämä menee huomaamatta ohi ellei siihen tartu kiinni ja tee sille jotain..